Markku Kaukoranta & Teuvo Järvenpää
Porla – Suomen kalanviljelyn ja limnologian kunniakasta historiaa
Porlan perustaminen
“Eteläisellä Uudellamaalla on Lohjan pitäjä. Järvellä, johon pitäjä rajoittuu, on sama nimi, ja se on kuuluisa syvyydestään ja isoista kuhistaan…
Lohjanselkä on mainittu käsikirjoissa Etelä-Suomessa harvinaisten, melkein savolaisten tai ainakin hämäläisten näköalojensa vuoksi, joita se tarjoaa kulkijan katseltavaksi. Mutta tämä selkä ei ole vain nähtävyytensä vuoksi mukana luonnon suuressa sinfoniassa. Sen vierinkiviröykkiöt ja moreenisora muodostavat näet samalla melko laajan syvävesijohdon, joka alkaa tuolta puolen Riihimäen ja ulottuu lounaseen suuntaan lähes Hankoniemeen asti… Lukemattomat ovat ne järvet, purot ja lähteet, jotka saavat alkunsa sen milloinkaan ehtymättömistä vesivaroista. Tämä vesirikkaus näyttää olevan miltei kokonaan riippumaton sadesuhteista paikkakunnalla, sillä kuivimpinakaan kesinä, jolloin huuto kaivojen kuivumisesta on maassa yleinen, ei voi todeta mainittavaa vähenemistä lähdevesien runsaudesta….
Seudun topografiasta ansaitsee vielä tulla mainituksi, että Lohjanjärven pintaa 1860-luvulla laskemalla alennettiin muutamia metrejä, joten vesijättöä syntyi monin paikoin. M.m. siirtyi rantaviiva aivan Lohjan kirkon länsipuolella lähes sata metriä, niin että sinne missä harju aikaisemmin laskeutui jyrkästi järveen, nyt on muodostunut todellinen suistomaa…
Vanhoista asiakirjoista voi nähdä, että ihmiset jo varhain olivat huomanneet alueen luonnolliset edellytykset ja koettaneet käyttää niitä hyväkseen. 1600-luvulta peräisin olevat kartat osoittavat näillä paikoin olleen myllylaitoksia ja patopenkerien jätteet todistavat niiden paikkansapitävyyden. Asiakirjoissa lähteet kulkevat Porolähteiden nimellä…
Näillä seuduilla olin lapsuudesta saakka viettänyt kesäni ja oikeana koulupoikana ja “botanistina” olin talsinut rämmeiden halki tuhat kertaa aivan yhtä varmasti kuin kerran. Ne muodostuivat mielikuvituksesssani vähitellen eräänlaiseksi satujen ihmemaaksi, ja kuka tietää, eikö jo silloin alitajunnassani virittynyt se kalanviljelysajatus, joka sittemmin johti käytännölliseen toimintaan.”
Näin kuvailee Porlan kalanviljelylaitoksen perustaja Hugo Lagus sitä aluetta, johon hän vuonna 1916 alkoi rakennuttaa kalanviljelylaitosta. Tuolloin kalanviljely Suomessa oli vasta alkutekijöissään. Valmistuttuaan Porlan kalanviljelylaitos –nimi johtui veden lorinasta laitoksen poistomunkeissa – oli maan suurin, lammikoita oli 16 ja niiden yhteispinta-ala oli noin neljä hehtaaria. Lagus rakensi laitoksen nykyiseen muotoonsa vuoteen 1928 mennessä.
Toiminnan kehittyminen
Vuonna 1928 laitos siirtyi perustajansa hallitsemalta Ab Porla Oy:ltä Kokemäenjoen lauttausyhdistykselle, jonka hallinnassa kalanviljelyä harjoitettiin Kokemäenjoen uittovahinkojen kompensoimiseksi vuoteen 1949 asti. Porlan kalanviljelylaitoksen toiminta oli jo 1920-luvulla monipuolista ja kokeilutoiminta varsin ennakkoluulotonta. Taimenen ja lohen istutuspoikasten kasvatuksen lisäksi kokeiltiin mm. taimenen emokalankasvatusta ja lohen kasvatusta ruokakalaksi, käynnistettiin siian viljely ja Lohjanjärvestä pyydettyjen emokuhien kasvatus laitoksen lammikoissa poikastuotantoa varten. Lisäksi kehiteltiin mm. kalanpoikasten kuljetusmenetelmiä ja aloitettiin kaksikesäisten lohenpoikasten istututtaminen merkittyinä Kokemäenjokeen. Uittojen loputtua yhtiöllä ei ollut enää käyttöä laitokselle ja vuonna 1949 Porla vuokrattiin Kalataloussäätiölle.
Kalataloussäätiö sai Porlan kalanviljelylaitoksen käyttöönsä kymmmenen vuoden vuokrasopimuksella . Tämä kausi oli hyvin tuloksekas. Kalataloussäätiön pitkäaikainen toiminnanjohtaja Tapani Sormunen totesi Porlan 70-vuotisjuhlaesitelmässään, että lammikkopinta-alaan verrattuna Porlan vesitys oli vähäinen, minkä takia tavoitteeksi ei voitu ottaa suuria istutuspoikasmääriä. Porlan tehtäväksi muotoutuikin kalanviljelyn ja kalakantojen hoidon tutkiminen ja kehittäminen sekä kalavesitutkimus. Tämä linja säilyi laitoksen ohjelmissa koko Kalataloussäätiön toiminnan ajan.
Porlan ehkä tärkein anti Suomen lohikalakantojen hoidolle oli mädintuotanto-ongelmien ratkaiseminen emokalaviljelyn avulla. Vallinneen käsityksen mukaan lohikalat vaativat sukukypsyyden saavuttaakseen syönnös- ja nousuvaelluksen. Porlan kalastusmestariksi vuonna 1950 tullut Heikki Kajosaari ryhtyi kasvattamaan taimenia emokaloiksi kokonaan lammikko-olosuhteissa. Tämä myös onnistui, ja Kajosaaren käänteentekevästä menetelmästä tuli nopeasti lohikalojen viljelyssä tärkein mädinhankintatapa. Emokalankasvatus ei kuitenkaan heti päässyt suosioon. Sormusen sanoin “jos siinä olisi mitään järkeä, niin kyllä sitä olisi käytetty Ruotsissa jo ajat sitten”. 1950-luvun loppuun mennessä oli Porla kasvanut lohensukuisten mädin päätuottajaksi Suomessa. Porlan poikastuotanto perustui kaivetuissa maalammikoissa kehittyvään luonnonravintoon. Porlan luonnonravintoviljelyn parhaat tulokset ylsivät jopa 300 kilon vuotuiseen tuotantoon vesihehtaaria kohden. Taimenet ja siiat kasvoivat ensimmäisenä kesänään normaaliolosuhteissa 12-14 cm pituisiksi. Kaksivuotiaat taimenistukkaat kasvatettiin 30-senttisiksi toisen vuoden lisäruokinnalla.
Porlassa hankitun kokemuksen perusteella Kalataloussäätiö aloitti Pohjois-Suomessa laajamittaisen kalanpoikasten luonnonravintoviljelyn koetoiminnan. Tällä menetelmällä tuotetaan nykyisin valtaosa maamme siika-, kuha- ja harjusistukkaista. On erittäin valitettavaa, että taimen- ja lohi-istukkaiden tuotannossa siirryttiin myöhemmin kokonaan rehuruokintaan perustuvaan allaskasvatukseen. Porlan lammikoissa luonnonmukaisesti kasvaneiden taimenten todettiin merkintätutkimuksilla selviävän istutusvesissä monin verroin paremmin kuin altaissa ruokitut lajikumppaninsa.
Uusien kalalajien tuonti
Kalataloussäätiön hallintoaikana toteutettiin useiden maallemme uusien kalalajien tuonti kalavesien hoitoa varten. Professori Heikki Järnefeltin myötävaikutuksella hankittiin vuonna 1955 Porlaan ns. jalokarppeja Ruotsista, Anebodan viljelylaitokselta. Kyseessä oli karpin keskieurooppalainen viljelykanta, jota Ruotsissa oli hoivattu jo pidemmän aikaa. Vähän myöhemmin tuotiin Neuvostoliitosta, Ropshan laitokselta lisäksi ns. risteytyskarppeja, eurooppalaisen ja Amurjoen villin karpin risteytystä. Tenholan Lindöstä siirrettiin vuonna 1958 Porlaan ns. galitsialaisia suutariemoja. Kanadasta tuotiin harmaanieriän mätiä ja aloitettiin istutus- ja koetoiminta tällä lajilla. Nykyisin harmaanieriää käytetään hoitolajina Inarijärvessä. Peledsiian mätiä hankittiin Neuvostoliitosta vaihtamalla sitä Porlan luovuttamiin harmaanieriän poikasiin. Muiden lajien tuontisuunnitelmista toteutuivat vielä pikkubassin poikasten tuonti v. 1958 USA:sta ja 1959 sampikaloihin kuuluvan sterletin poikasten tuonti Neuvostoliitosta. Nämä lajit eivät kuitenkaan menestyneet Suomessa. Pikkubassien mukana tuli salamatkustajana Porlan lammikkoihin amerikkalainen piikkikala, viisipiikki. Se löysi Porlan lähteisistä lammikoista itselleen sopivan elinympäristön, jossa se edelleen elelee. Lajia ei tiettävästi tavata muualla Euroopassa. Porlassa se on ollut erinomaista ravintoa lammikoissa varttuville taimenenpoikasille, jotka ovat sen avulla voineet opetella petojen tavoille.
Alkusysäyksenä sateenkaariraudun eli tutummin kirjolohen viljelylle Suomessa voidaan pitää Tapani Sormusen ja Heikki Kajosaaren ideoimasa, Kalamiehet ry:n järjestämäsä kurssimatkasa Ruotsiin, Tanskaan ja Keski-Eurooppaan, missä tutustuttiin sen viljelyyn.
Vuoden 1959 jälkeen Porlan kalanviljelylaitoksen maapohjan omistaja, Kokemäenjoen uittoyhdistys, suostui enää vain yhden vuoden pituisiin vuokrasopimuksiin. Tämä tiesi väistämättä laitoksen suunnitelmallisen kehittämisen pysähtymistä. Kalanviljelytoiminta jatkui epävarmuudesta huolimatta, ja 1960-luvun lopulla Porla oli mukana m.m. kun pohjoisamerikkalaista täplärapua alettiin kotouttaa Suomeen.
Tutkimus- ja opetustoiminta
Porlan ohjelmiin kuului alusta alkaen laajoja limnologisia ja kalastoa koskevia tutkimuksia, joiden kohteena olivat mm. Lohjanjärvi, Hormajärvi, Myllylampi ja Porsaslampi. Niitä oli johtamassa Suomen limnologisen tutkimuksen uranuurtaja Heikki Järnefelt. 1940-50-lukujen taitteessa Porlaan rakennettiin tiettävästi rakennuslupakäytäntöä vapaasti tulkiten ja oikaisten tilapäiseksi rakennukseksi ns. parakkilaboratorio, jolla oli sittemmin keskeinen merkitys limnologian opetuksessa. Ensimmäiset vesikemian ja -fysiikan kurssit ja vesieläinkurssit pidettiin kesällä 1950 ja tämän jälkeen vuosittain. Suuri joukko kalatalousteknikoita ja kalastusmestareita hankki Porlassa harjoittelijoina käytännön koulutusta. Porla oli vuosia myös Helsingin Yliopistossa aloitetun kalatalouden opetuksen kurssipaikkana.
Kalataloussäätiö aloitti Järnefeltin johdolla järjestelmällisen vesiensuojelulimnologian tutkimustoiminnan Suomessa. Porlan parakkilaboratorio oli säätiön ainoa vesikemiallinen laboratorio. Se oli siten keskeinen laitos niin alan yliopisto-opetuksessa kuin tutkimustyössäkin.
RKTL:n kausi
Kalataloussäätiö lopetti kalanviljelyn Porlassa 1978. Tämän jälkeen laitos siirtyi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen hallintaan. Lohjan kaupunki osti alueen maapohjan uittoyhdistykseltä kesällä 1981 monivaiheisten neuvottelujen jälkeen. Neuvottelut pitkäaikaisesta vuokrasopimuksesta Lohjan kaupungin ja RKTL:n välillä saatiin päätökseen kesällä 1985.
Porlan kalanviljelylaitoksen tärkein tehtävä RKTL:n hallinnassa oli tuottaa kevätkutuisten kalalajien poikasia jatkokasvattajien luonnonravintolammikkoihin. Samoin tuotettiin täpläravun poikasia jatkokasvattajille ja tutkimusistutuksiin. 1980-luvun lopussa Porlaan otettiin perkaukselta turvaan uhanalaisia taimenenpoikasia Inkoon Ingarskilanjoesta, ja niistä kasvoi tärkeä emokalasto. Valtion kalanviljelylaitoksista Porla oli ainoa jossa tuolloin viljeltiin karppia, toutainta ja täplärapua. Kaikkien näiden lajien keinollisen viljelyn sovellutukset Suomen olosuhteisiin tehtiin Porlassa. Suutarin viljelijänä Porla oli tuona aikana myös ainoa laitos. Toiminnan avulla toutain pelastettiin sukupuuton partaalta.
Varsinkin ravunviljelyn kehittämisessä Porlan merkitys on ollut keskeinen. Porlassa ryhdyttiin kehittämään 1980-luvun alussa ravun mädin keinohaudontamenetelmää. Kehitystyön lopputuloksena oli ” Hemputtimeksi” nimetty haudontalaite, joka mahdollistaa vuodenajasta riippumattoman ravunpoikasten massatuotannon. Laite on laajalti käytössä eri puolilla maailmaa Australiaa myöten. Keinohaudontamenetelmän kehittämistyön onnistumisen oleellinen edellytys oli Porlan erinomainen vedenlaatu, vaikka kehitetty laite sittemmin on sovellettu toimimaan huonommassakin vedessä.
Myös kuhanpoikasten massatuotantomenetelmä luonnonemojen avulla kehitettiin huippuunsa Porlassa. Ennen valtion kalanviljelytoiminnan lakkauttamista Porlassa kesällä 1995 koko maan kuhanpoikastuotannosta noin puolet tuli Porlasta.
On myös paikallaan korostaa sitä, että kaikki edellä mainittu saatiin aikaan varsin vaikeissa olosuhteissa: koko RKTL:n hallinnon aikana ei Porlaan tehty edes laitoksen tilojen kunnossapidon edellyttämiä investointeja.
Hukattu mahdollisuus
Porlan olosuhteet tekevät siitä poikkeuksellisen koko maan mitassa: sen eteläinen sijainti, nopeasti lämpenevät, järvivettä käyttävät lammikot ja lähdevesi, jonka tasainen ja verraten korkea talvinen (n. 6 °C) lämpötila tekevät laitoksesta erittäin hyvän eteläisten kevätkutuisten lajien viljelyyn ja talvea huonosti kestävien lajien talvehtimiseen. Näitä seikkoja korostettiin niin Porlan 70-vuotisjuhlissa kuin Porlan kehittämissä käsitelleiden toimikuntien raporteissa.
Vuosien 1987 ja 1994 välillä RKTL:ssa asetettiin yhteensä viisi Porlan peruskorjausta suunnitellutta työryhmää. Kaiken tämän jälkeen oli tyrmistyttävää, kun vuonna 1995 tehtiinkin Porlan peruskorjauksen sijasta päätös laitoksen lakkauttamisesta huolimatta siitä, että laitoksen säilyttämisen puolesta vetosivat mm. kaikki tärkeimmät kalatalousalan ja luonnonsuojelujärjestöt, suurin osa laitoksen tutkijoista, tiedeyhteisö ja useat yksityishenkilöt. Syynä lakkautuspäätökseen oli kulissien takainen poliittinen peli, jonka tarkoituksena oli mahdollistaa juuri Porlassa viljeltyihin lajeihin erikoistuneen uuden keskuskalanviljelylaitoksen rakentaminen Porraskoskelle. Tämäkin jäi sittemmin suunnitelman asteelle.
Valtion kalanviljelyn loputtua Porlassa on laitos ollut yksityisen kalanviljely-yrityksen hallinnassa. Porlassa on jatkettu pienessä mittakaavassa kalan- ja täpläravunviljelyä, mutta alueen kaavoituksen ja sitä koskevien suunnitelmien ollessa auki ei investointeja Porlaan ole voitu tehdä.
Porlaan on suunniteltu niin hotellia kuin kerrostalorakentamistakin, jotka enemmän tai vähemmän hävittäisivät Porlan ainutlaatuisen ympäristön. Viime aikoina Porlan kehittämiseen on luotu malli, jossa otetaan huomioon alueen hieno luonto, vanha kulttuuriympäristö ja perinteinen kalanviljelytoiminta. Tämän Porlan erityispiirteisiin nojautuvan kehittämiskonseption ytimen muodostaisi järviluontokeskus, jossa toimisivat, jossa toimisivat erityisesti Karjaanjoen vesitön kalatalouden tarpeita palveleva kalanviljelylaitos, vesistöjen kunnostukseen erikoistunut osaamiskeskus sekä yleisölle tarkoitettu opastuskeskus akvaario- ja näyttelytioineen. Porlan opastuskeskuksessa esiteltäisiin Etelä-Suomen rehevään vesiluontoon ja sen suojeluun liittyviä pysyviä ja vaihtuvia näyttelyjä. Järvikeskus palvelisi myös alueen kouluja ja muita oppilaitoksia sekä tutustumiskohteena että tuottamalla materiaalia näiden tarpeisiin. Professori Heikki Järnefeltin Porlassa aloittama ja vuosikymmeniä siellä jatkunut Helsingin yliopiston limnologian perusopetus ja -tutkimus voisi myös liittyä järvikeskuksen toimintoihin. Osaa Lohjan ympäristötoimen palveluista voitaisiin luontevasti keskittää Porlan alueelle rakennettaviin ja kunnostettaviin tiloihin. Tällä lailla Porla säilyisi edelleenkin kaupunkilaisten virkistyskeitaana ja Lohjan vierailijoiden kiintoisana tutustumiskohteena ja jatkaisi samalla sitä perinteistä toimintaa, josta lohjalaiset voivat syystä olla ylpeitä.
Kirjallisuutta:
Lagus, Hugo.1930. Porlan kalanviljelylaitois 1916-1928. Otava. 100 s.
Porlan kalanviljelylaitos 70 1916-1986. Juhlaseminaari 28.11.1986. Lyhennelmät esitelmistä. RKTL. 23 s.
